Kolme rattijuoppoa jäi poliisin satimeen lauantai-iltana: kaksi Laukaassa ja yksi Palokassa

Arkistokuva. Kuvan puhaltaja ei liity tapauksiin. Johanna Erjonsalo

Heli Kiukkonen

Sisä-Suomen poliisin liikennejuopumusvalvonnassa jäi lauantai-iltana kiinni kolme maistissa ajanutta kuljettajaa Keski-Suomessa.

Palokanorrella Jyväskylässä kello 20.45 pysäytetyn henkilöauton kuljettaja puhalsi yli rattijuopumuksen rajan. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Samaan aikaan Laukaassa Jyväskyläntiellä pakettiauton kuljettaja puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Pakettiauton omistaja oli autossa matkustajana. Häntä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle sekä ajoneuvorikkomuksesta koska ajoneuvovero oli erääntynyt.

Valvontaa tehtiin myös Laukaassa Suolahdentiellä, missä kello 21:n aikaan henkilöauton kuljettaja puhalsi yli rattijuopumuksen rajan. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Kommentoi