Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Keski-Suomessa kymmenen uutta koronatapausta – tartuntoja listattiin Jyväskylään, Laukaaseen ja Joutsaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi perjantaina Keski-Suomessa kymmenen uutta koronavirustartuntaa.

Jyväskylään näistä ilmoitettiin kuusi tapausta. Tuoreimmat tartunnat nostavat Jyväskylän koronatartuntojen kokonaismäärän pandemian aikana yhteensä 839:ään.

THL listasi perjantaina uusia tautitapauksia myös Laukaaseen ja Joutsaan kumpaankin kaksi.

THL ei ilmoita tartuntamääriä kunnista, joissa tartuntoja on alle viisi. Tartunnat saattavat myös näkyä THL:n listauksessa pienellä viiveellä.

Keski-Suomessa on koronapandemian alusta lähtien todettu yhteensä 1 087 koronavirustartuntaa.

Koronan ilmaantuvuusluku pysyi maakunnassa perjantaina melkein ennallaan. Perjantain lukema oli THL:n listauksessa 72,7, kun se oli torstaina 71,9. Keskiviikkona luku oli vielä yli 75. Ilmaantuvuusluku kertoo koronatartuntojen määrän 100 000 asukasta kohden kahden viikon aikana.

Koko maassa THL raportoi 354 uutta koronatartuntaa. Tautitapausten kovin kasvu on Suomessa taantunut ainakin hetkeksi, sillä torstaina raportoitiin 358 uutta varmistettua koronavirustartuntaa.