Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Jyväskylässä 15 uutta koronatapausta, Laukaassa yksi uusi tapaus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) listasi keskiviikkona Jyväskylään 15 uutta koronavirustartuntaa. Kaupungissa on nyt raportoitu epidemian alusta saakka kaikkiaan 890 varmistettua tautitapausta.

THL raportoi lisäksi keskiviikkona yhden uuden koronatapauksen Laukaaseen.

Huomioitavaa on, että THL:n tartuntatautirekisterin luvut päivittyvät muutamien päivien viiveellä. Luvuissa eivät näy kunnat, joissa tartuntoja on alle viisi kappaletta.

Maakunnassa on todettu epidemian alusta alkaen 1 148 koronavirustartuntaa.

Keski-Suomen koronailmaantuvuusluku kääntyi keskiviikkona nousuun. THL:n mukaan maakunnan ilmaantuvuuslukema on nyt 75,5, kun se oli tiistaina 73,5.

Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

Koko Suomessa THL raportoi keskiviikkona 367 uutta koronatartuntaa.