Laukaan kunnanhallitus valitsi sivistysjohtajan virkaan filosofian maisteri Jussi Silpolan. Silpola toimii nykyisin Laukaan kunnan opetuspäällikkönä. Vuoteen 2018 saakka hän toimi Lievestuoreen koulun rehtorina.
Laukaan kunnan nykyinen sivistysjohtaja Juha Tolonen jää eläkkeelle toukokuun lopussa.
Sivistysjohtaja toimii kunnan sivistyspalvelujen palvelualueen johtajana. Palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, perusopetus, lukio, vapaa-aikatoimi, kirjasto- ja kulttuuripalvelut, kansalaisopisto sekä lasten ja nuorten hyvinvointikeskus.
Laukaan sivistyspalvelujen kulut olivat viime vuoden tilinpäätöksessä lähes 45 miljoonaa euroa. Sivistysjohtajan virkaan haki 22 hakijaa.