Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Keski-Suomeen raportoitiin kymmenittäin uusia tartuntoja – luvuissa on todennäköisesti mukana kahden päivän koronatapaukset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi sunnuntaina Jyväskylässä peräti 31 uutta koronavirustartuntaa.

Rajua koronatilastojen kasvu oli myös Keuruulla, johon THL tilastoi 14 uutta tautitapausta.

Näiden lisäksi uusia koronatartuntoja listattiin Äänekoskelle ja Multialle molempiin kolme, Laukaaseen ja Jämsään kaksi sekä yhdet tapaukset Hankasalmelle, Konnevedelle ja Virroille.

Huomioitavaa sunnuntain luvuissa on tosin se, että ne sisältävät todennäköisesti kahden päivän uudet koronatartunnat. THL:n tilastot eivät päivittyneet ollenkaan lauantaina.

Sunnuntaina THL:n koronatilastoihin nousi uutena kuntana mukaan Perho, jossa on nyt todettu yhteensä kuusi koronavirustartuntaa. Näistä kaikki ei ole välttämättä tuoreita tapauksia, sillä THL ei julkista kunnan nimeä ennen kuin siellä on todettu vähintään viisi koronatartuntaa.

THL:n listauksessa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu nyt koko pandemian aikana kaikkiaan 3 720 koronavirustartuntaa.

Koronailmaantuvuusluku on maakunnassa edelleen selvässä kasvussa. THL:n mukaan uusin lukema oli sunnuntaina 90,5, kun se oli perjantaina 72,3 ja torstaina tasan 64.

Koko maahan THL tilastoi sunnuntaina 827 uutta varmistettua tautitapausta. Myös tässä luvussa arvioidaan olevan mukana lauantaina raportoimatta jääneitä tartuntoja.

THL:n rokotusrekisterin mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut yhteensä 187 820 henkilöä ja toisen rokoteannoksen 148 397 henkilöä. Rokotuskattavuus on sairaanhoitopiirissä nyt ensimmäisen annoksen osalta 12 vuotta täyttäneessä väestössä 83,9 prosenttia ja toisen annoksen osalta 66,4 prosenttia.