Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Jyväskylässä raportoitiin 74 uutta koronatapausta – Kannonkoski nousi uutena paikkana valtakunnan listalle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi maanantaina suuren määrän uusia koronavirustartuntoja Keski-Suomessa. Osaksi kyse on tilastointimatematiikasta, sillä THL on viimeksi päivittänyt kuntakohtaisia koronalukujaan perjantaina.

Jyväskylään THL listasi maanantaina 74 uutta koronatapausta. Laukaassa raportoitiin 18 uutta koronatartuntaa, Saarijärvellä 11 ja Keuruulla kymmenen.

Lisäksi koronatilastot kasvoivat Äänekoskella kuudella uudella tapauksella, Muuramessa viidellä, Toivakassa kahdella sekä Joutsassa ja Uuraisilla yhdellä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ulkopuolella uusia tautitapauksia listattiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Jämsässä ja Mänttä-Vilppulassa molemmissa kaksi sekä Kuhmoisissa ja Virroilla yhdet. Etelä-Savon puolella Kangasniemellä kirjattiin kolme uutta koronatapausta.

THL ilmoittaa kuntalistassaan kaikki ne paikkakunnat, joissa on raportoitu vähintään viisi varmistettua tautitapausta. Maanantaina listalle nousi uutena kuntana Kannonkoski, jossa on nyt tilastoitu kaikkiaan kahdeksan koronavirustartuntaa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on raportoitu pandemian alusta alkaen yhteensä 5 997 tartuntaa.

Sairaanhoitopiirin koronailmaantuvuusluku jatkoi viime viikon lopussa alkanutta noususuuntaansa. THL ilmoitti tuoreimmaksi lukemaksi 247,1, kun se oli perjantaina 245,9 ja torstaina 230,1. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää 100 000 asukasta kohden kahden viikon jaksolla.

Koko Suomessa THL raportoi 3 338 uutta koronavirustartuntaa ja 26 uutta koronakuolemaa. THL:n mukaan Suomessa on koronan vuoksi sairaalahoidossa 317 ihmistä, joista 51 on tarvinnut tehohoitoa.

THL:n rokotusrekisterin mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 87 prosenttia ja toisen annoksen 81,1 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä.

Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut sairaanhoitopiirissä 195 429 ihmistä ja toisen annoksen 181 495 ihmistä. Kolmannen annoksen on saanut 11 453 ihmistä.