Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iltapäivällä rytisi liikenteessä: ensin Jyväskylässä peräänajo, sitten Laukaassa auton keula putosi työmaamonttuun

Keski-Suomessa sattui maanantai-iltapäivällä kaksi liikenneonnettomuutta.

Ensin kello puoli viiden aikaan Jyväskylässä tapahtui peräänajokolari, jossa oli osallisina kaksi henkilöautoa. Onnettomuus sattui Kangasvuorentien ja Seppäläntien risteyksessä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Joonatan Partanen kertoo, että molemmat autoilijat olivat kääntymässä Seppäläntieltä Kangasvuorentien suuntaan, kun ne ottivat osumaa toisiinsa.

– Ei henkilövahinkoja ja autotkin pääsivät ajamaan tien sivuun, joten ei juuri muutakaan liikennettä haitannut, Partanen sanoo.

Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi siivoilla lasinsirut pois tieltä.

Noin puoli tuntia myöhemmin hieman ennen kello viittä pelastuslaitos sai tehtävän Laukaaseen, missä myös sattui pieni liikenneonnettomuus.

Partanen kertoo, että Laukaan S-Marketin pihassa henkilöauton keula ajautui monttuun niin kallelleen, että pelastuslaitosta tarvittiin nostamaan se ylös.

– Monttu liittyi S-Marketin laajennuksen rakennustöihin, minkä takia siellä on tehty maansiirtotöitä. Vähän ehkä heikonlaisesti oli ollut merkinnät tästä ja henkilö oli erehdyksissä ajanut autolla monttuun, Partanen kertoo.

Pelastuslaitos veti vinssillä auton takaisin renkailleen, ja Partasen tietojen mukaan autoilija pystyi jatkamaan autollaan matkaa.

Pelastuslaitos nauhoitti monttualueen, eikä muiden autojen pitäisi Partasen mukaan enää päästä putoamaan sinne.